5. joulukuuta 2024

Ulla-neiti pääsi kokkailemaan

Ulla-neiti on odottanut hellaa jo tovin, hän loihtii herkkuruokaa kapteenin perheelle mielellään. Ulla-neidillä on Amalia-rouvan antama lupa sisustaa keittiö mieleisekseen ja ensi töikseen hän laittoi tonttukuvan hellan yläpuolelle joulun tunnelmaa luomaan. Ulla-neiti hyräilee joululaulua, kun on niin kiva päästä kauhan varteen. Lapset käyvät kurkkimassa usein ovelta, mitä Ulla milloinkin kokkailee. 

Tällä kertaa Ulla-neiti tekee piparitaikinaa. Kattilassa on voita, siirappia, sokeria, kanelia, inkivääriä ja neilikkaa. Kun ne ovat kiehahtaneet kattilassa, hän antaa seoksen jäähtyä ja lisää sitten kananmunat, jauhot ja soodan. Valmiin piparitaikinan Ulla laittaa peitettynä ikkunan eteen ja raottaa ikkunaa, että taikina vähän siinä kovettuu ennen kaulimista. 

Puuhellan uuni lämmitetään hyvissä ajoin polttopuilla piparien paistamista varten. Hyllyn purkeissa on suolaa ja sokeria ja kannusta voi kaataa maitoa tai kermaa vaikkapa kalakeittoon, silloin kun Henrik-isännän veli, kalastaja Kaarle, tuo heille kalaa. 


Uusi puuhella Armadan talossa. Luuta on itse tehty.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä Armadan talo sai vesiputket ja sen myötä pesualtaan keittiöön. Lapset Emma, Tim ja Tom ovat käyneet pesemässä käsiään usein, ihan oma-aloitteisesti. Vesihanojen ihmettä on pitänyt esitellä myös Emman ystävälle Marketalle, sillä kapteenin talo on Kukkakylässä vasta kolmas talo, jossa saatiin jo putkityöt valmiiksi. Ensin vesijohdot vedettiin Granholmin kartanoon ja sitten tohtori Frans Wallinin taloon ja sen jälkeen kapteenin taloon. Mahtoi tohtorin työ siinä helpottua paljon.


Uusi pesuallas keittiössä. Altaan alle tulee vielä kaakelilattia ja
uunin eteen kipinäpelti, kunhan talossa keritään ne tekemään.

Kiitos Minimaailman Satu 

ja ihanaa joulun odotusta!

❤❤❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin tarkoitus on olla hyvän mielen blogi, sen vuoksi kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.
Kivat kommentit piristävät päivää :)